Miksi edes uhmaisimme kohtaloa lähtemällä minnekään kauemmas, kun onni ei selvästikään ollut puolellamme?
Avainsana: Viro
Kas, meistä tuli perhepurjehtijoita – Nyt laiva on lastattu lapsilla, ja se suuntaa avomerelle
Tänä kesänä avomeripurjehdus alkoi jälleen poltella. Pystyisiköhän sitä purjehtimaan lasten kanssa Viroon? Hiidenmaalle? Ehkä jopa Riikaan?
Neuvostonostalgiasta uuteen Viroon, osa 2: Noblessner ja Telliskivi
Noblessnerin rinnalla mielissämme uutta Viroa edustaa vahvasti myös Telliskiven alue. Sieltä löytyy myös paljon mainetta ja kunniaa viime aikoina kerännyt Fotografiska, johon täytyi tehdä tuttavuutta.
Neuvostonostalgiasta uuteen Viroon, osa 1: Prangli
Eräs uniikeista Prangli -jutuista oli edelleen voimissaan. Nimittäin Gaasipuurauk, jatkuvasti kaasua ilmoille tupruttava kaasuputki. Kuulostaa erikoiselta ja sitä se olikin.
Hara, entinen neuvostojoukkojen sukellusvenetukikohta
Parin tunnin matkan päässä Viinistusta länteen on entinen Haran sukellusvenetukikohta. Nykyään dystooppisilta raunioilta näyttävä paikka tarjoaa oivat puitteet vierasvenesatamalle.
Purjehdus vauvan kanssa – näin me sen teimme
Perheenä veneessä on läheistä ja mukavaa, ja vauvakin on koko ajan näköpiirissä.
Vauvan kanssa Viinistuun
Nyt entreetä säestää moottorin hörinän ohella toinenkin ääni: riipivä vauvan itku.
Satamakatsaus kesälomapurjehduksen 2019 satamiin
Kuljimme reittiä Sindbad – Naissaari – Lohusalu – Haapsalu – Heltermaa – Dirhami – Elisaari – Sindbad. Seuraavassa katsausta reitin satamiin.
Hiiumaan kautta himaan
Seuraava pysäkki oli Heltermaa, Hiidenmaalla. Aikeissa oli pyyhkäistä Kärdlaan, mutta matkan varrella ilmestynyt ukkosrintama sai meidät muuttamaan suunnitelmaa.
Haapsalun herkut
Parin vuoden takaisella matkalla jouduimme jättämään Haapsalun väliin Muhu-Väina -regatan vallatessa sataman. Nyt halusimme päästä idyllisen kaupungin ytimeen.