LIBERTA – Vene vapauteen

Uusi kone odotti varastossa vuoroaan ja aikataulujen salliessa pääsi veneelle purkamaan vanhaa ja tekemään muita pikkuhommia. Keväällä ja alkukesästä tuntui taas vyöryvän päälle lentsuaalto ja melkein joka viikko oli lapsi, vaimo tai itse kipeänä. Sitäkin kautta vielä päivät venyivät töissä, joten homma tuntui etenevän tuskallisen hitaasti.

Vene oli talvisäilytyksessä muiden veneiden keskellä, joten ei ollut toivoa saada vanhaa konetta alas ja uutta ylös ennen veneiden laskua. Sitä odotellessa otin koneen irti ja nostin sen pentterin lattialle. Monenmoisia hienoja virityksiä tuli tähänkin funtsittua. Lopulta panin vaan kakkosnelosen poikittain kulkuaukon päälle ja ketjutaljan siihen kiinni. Moottori on kuitenkin sen verran kevyt, että sillä sai sen siitä hyvin. Ainakin riittävän hyvin onnistui niinkin.

Nostotaljoina käytin turhankin vätkyjä nostoliinoja mitä löysin Biltemasta. Jälkiviisaana todettakoon, että tähän hommaan olisi piisannut vanhat köydetkin tai sopivien puutteessa kapeat nostoliinat, joissa niissäkin on kestävyyttä 500kg. Löysin tällaisia myöhemmin IKH:sta muutamalla eurolla. Ne olivat aika passelin pituiset ja aivan riittävän tukevat. Lisäksi kapeampina ne olivat sopivammat tähän tarkoitukseen.

Kun kone oli pois edestä, pääsi irroittamaan vetolaitteen. Sen jälkeen puolestaan olikin hyvä hetki repiä pois vanhat äänensuojalevyt. Olikin jo korkea aika laittaa ne vaihtoon. Sitä ennen oli vuorossa moottoritilan pesu. Jostain syystä sen tekeminen vastusti, vaikka sen tekeminen olikin pikku homma. Tuli melkein liiankin puhtaan näköinen moottoripeti! 🙂

Kun tilaa oli, oli myös hyvä aika miettiä sähköjen vetoa. Vessan seinät ja vanhat johdot oli purettu jo aiemmin pois. Nyt mahtui paremmin suurentamaan vanhaa reikää uusille johdoille. Onneksi jostain vanhasta hommasta oli jäänyt raspisarja porakoneeseen. Niillä reiän sai suurennettua sopivasti.

Välillä oli veneiden laskupäivä, mikä meidän osalta tarkoitti lähinnä siirtoa sivummalle. Ja ennen kaikkea avointa tilaa päästä hiiapilla vierelle. Seuraavalla viikolla sainkin moottorin alas veneestä, mikä lisäsikin mukavasti tilaa puuhastella veneessä.

Välillä vähän maalaushommia, niin ei käy aika pitkäksi.

Uusien äänensuojalevyjen asennuksesta oli jäänyt huono maku suuhun. Leikkaus on yhtä tuskaa ja levyistä tulee aina vähän väärän kokoisia… Äänensuojalevyn liimapuolelta mattopuukkoon tarttuu koko ajan enemmän ja enemmän liimaa, kunnes homma on hermoja raastavaa…

Tähän löytyi onneksi vähän vahingossa lääke: oppina jälleen kerran, että paremmilla työkaluilla sujuu tämäkin homma helpommin. Oppia piti kerätä ensin rikkomalla vanhat, niin sai tilalle uutta. Joku ilta vanhan mattopuukon terä meni poikki, jatkoin hommaa perusmoralla, viilsin sormeen ja laitoin kamat kasaan siltä päivältä.

Samalla kun piti hamstrata johonkin kohtaan ohuempaa äänensuojalevyä, ostin uuden tukevamman mattopuukon. Se oli ehkä paras hankinta tänä keväänä, niin paljon homma helpottui sitä myöden. Aika mukavaa hommaa kun terä ei jumita ja saa leikattua nopeasti ja tarkasti. Enää ei harmittanut yhtään. Saumoihin kun vielä laittoi alumiiniteippiä niin nätti tuli. Vielä kun veneen runko on alumiinia, niin lopputulos oli aika hohtava!

Jossain kohtaa tuotiin kaverin kanssa uusi moottori varastolta rantaan. Hyvin se meni lopulta, vaikka aika painavahan sitä on kaksin siirrellä. Varsinkin korona-aikana riisiytyneellä varrella. Tuntuu, että voimaa on enää puolet siitä mitä ennen. Joka tapauksessa, siihen se heilahti veneen vierelle.

Nyt kun kone oli siinä käsillä, niin pääsi oikeastaan vasta kunnolla sitä käpistelemään. Olihan se ollut varastossa jo jonkin aikaa, mutta siellä sitä ei saanut rassata. Kun koneet olivat siinä vierekkäin, huomasi, että tietyt osat olivat jostain syystä selvästi paremmassa kunnossa vanhassa mottorissa. Niinpä joitain osia tulikin vaihdettua vanhasta uuteen, kuten kumityynyjen kiinnikkeet, tyhjäkäyntiruuvi, starttipaneeli, vetolaitteen hana ja jotain muuta.

Uudet kumityynyt olivat olleet matkalla monta kuukautta ja onneksi ehtivät juuri perille kun kone oli vielä maassa. Uudet tarvikeosat olivat hommattuna varuulta, mutta alkuperäislaatuisemmat osat vaikuttivat paremmilta. Kiinnikkeet koneen kylkeen vanhasta ja niiden siirto meidän veneeseen sopivaan kohtaan. Oli kyllä hyvä että tämä homma tuli tehtyä maassa, sen verran siinä oli kuitenkin häsäystä koneen tunkkauksessa ja pulttien avauksessa. Ei olisi varmasti onnistunut, ainakaan ilman koneen vaivalloista siirtelyä veneen sisällä. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä.

Uusi vetolaite tuli nostettua veneeseen että heilahtaa! Tai ei ihan! Laite pyöri takaluukussa ja jonkun kauniin illan viimeisenä hommana päätin sen samalla nyt nostaa veneeseen. Jos olisi ollut joku auttamassa, niin sen olisi voinut vetää helpommin köydellä ylös. Sen verran oli ilta pitkällä, ettei ketään näkynyt. Niinpä koppasin vetolaitelaatikon (n.35kg, 41x82x48cm) kantoon ja aloin nousta tikkaita takaperin. Niin idiootti en ole minäkään, ettenkö olisi tajunnut että idea oli helvetin huono. Mutta, se oli vielä huonompi kuin ajattelin!! 😀

Pari rappusta kun oli päässyt ylöspäin, huomasi että ei saamari, nyt käy kyllä kylmät. Painoa laatikolla oli kuitenkin sen verran omaan varteen verrattuna tikkailla, että askel alaspäin olisi tarkoittanut joko vetolaitteen pudottamista, ländäystä leualle tai molempia! Niinpä ei auttanut kuin laittaa kaikki peliin ja jatkaa matkaa. Puolisivuttain pääsin pitkältä tuntuneen ajan jälkeen niin ylös että sain nostettu laatikon veneen laidalle. Ja toisella kädellä laidasta kiinni. Jossain kohtaa meinasi jo kipata portaat. Darwin awardsit saavat odottaa, ainakin hetken. Kop kop.

Jatkuu osassa 2.

-Jussi