LIBERTA – Vene vapauteen

Tällä kertaa Tallinnan satamakohteeksi valikoitui Noblessner, koska emme olleet siellä vielä vierailleet. Ja ehkä vielä tärkeämpää oli se, että paikalle oli tullut kuulemma uusi aallonmurtaja. Edellisillä reissuilla olimme käyneet kävellen tsekkaamassa Lennusadamin ja Noblessnerin. Satamakirjojen mukaan suoraan satamaan pääsevät Tallinnan lauttojen peräaallot aiheuttavat melkoisen merenkäynnin. Omin silmin totesimme tiedot paikkansa pitäviksi, eikä sinne todellakaan tehnyt mieli.

Nyt kuitenkin päätimme käydä Noblessnerissa. Olimme huomattavasti ennakoitua myöhemmin perillä, mutta olin soittanut matkalta satamatoimistoon. Toimiston kaveri oli ystävällisesti jemmannut suihkukopin avaimen meille. Se otettiin ilolla vastaan, olihan edellisestä suihkusta ehtinyt jo tovi vierähtää.

Asteen turvattoman tuntuista sen sijaan oli, että suihkut ja vessat olivat syrjäisellä laiturialueella, joka oli kokonaan valaisematonta aluetta. Kaisua olivat jotkut tyypit seuranneet suihkumatkalla niin, että oli jalat pitänyt ottaa alle, mikä jätti vähän epämiellyttävän fiiliksen. (Pimeä, sateen vihmoma aukio, jonka toiseen päähän pysähtyy vanha autonräppänä. Kello käy 23:a. Katuvalot valaisevat kauempana typötyhjää rantakatua. Minä pyyhe päässäni marssimassa suihkusta takaisin veneelle. Autosta nousee kaksi tyyppiä, jotka jäävät lähettyville seisoskelemaan. Kun pääsen auton ohi, he alkavat maleksia suuntaani. Minä tihennän askeliani, kunnes ne ovat kevyttä hölkkää. Laiturin ovi, oven koodi, kaivan siitä ottamaani kuvaa kännykästä kuin parhaassakin trillerissä, näppäilen koodia, miksi HELKKARISSA se ei mene oikein, uusi yritys, soitto Jussille. En uskalla vilkaista taakseni. Painan oven kahvaa, ja se aukeaa. Klik. Turvassa. Tyypit jäävät oven taakse. No. Ehkä he olivat vain yhdessä ihailemassa kylmää ja pimeää satamaa. – Kaisu)

Omalle vuorolleni otin ison Magliten kättä pidemmäksi mukaan. Mutta eipä siellä ketään näkynyt.

Seuraava päivä näytti valoisalla Noblessnerin olevan pullollaan upeita uusia asuinkerrostaloja meren rannalla. Alue on aiemmilta visiiteiltä tuttujen Kalamajan ja Lentosataman jatkona kokenut muodonmuutoksen. Vanhasta sukellusvenetelakasta on taiottu hienosti koti taiteelle, pienyrityksille ja asuinrakennuksille. Virolaiset ovat erittäin hyviä yhdistelemään uutta ja vanhaa, ja myös täällä siinä oli onnistuttu tosi hienosti. Sataman laiturilla on lisäksi rivi toinen toistaan trendikkäämpiä ravintoloita. Paikka vaikutti erittäin hienolta. Se näkyi myös hintatasossa, joka oli Suomen luokkaa.

Ensimmäisenä iltana tehtiin myös pidempi kävelylenkki vanhaan kaupunkiin. Korona oli vienyt vierailijat, eikä kyllä tule mieleen toista kertaa, kun terassit olisivat olleet noin tyhjillään. Etenkin, kun oli vilkkain lomakausi menossa. Silti korona-aikana mökkihöperöityneinä välillä ahdisti väkimäärä, emmekä kovin pitkään mekään paikalla vanhentuneet.

Telliskivi ja Fotografiska

Noblessnerin rinnalla mielissämme uutta Viroa edustaa vahvasti myös Telliskiven alue. Sieltä löytyy myös paljon mainetta ja kunniaa viime aikoina kerännyt Fotografiska, johon täytyi tehdä tuttavuutta. Esillä oli mm. Bryan Adamsin kuvia. Joo, se muusikko. Vähän tuntui, että Adamsin kuvat olivat kiinnostavia, koska kuuluisa henkilö oli ottanut kuvia kuuluisista henkilöistä… mutta hieno paikka. Vähän Espoon EMMAn tapaan oli jätetty seinät särmikkäästi betonille.

Trendikkäitä ravintoloita oli myös vieri vieressä. Valitettavasti täyttä oli. Jossain paikassa taas oli tilaa, mutta ilmeisesti emme olleet riittävän trendikkäitä, että olisi ollut intressiä alkaa palvella. Niinpä riittävästi odoteltuamme päätimme nostaa kytkintä.

Matkalla veneelle käytiin myös kaupassa, taisi olla Telliskiven Rimi. Haukoimme hetken henkeämme, sillä useammankin perusruokatarvikkeen hinta oli korkeampi kuin Suomessa! Roudattavaa veneelle asti tuli silti ihan riittävästi. Mutta pidempää reissua varten ostoksilla kävijän kannattaa kyllä ajaa taksilla jonnekin kauemmas! Myös satamaa lähimmässä Arsenal keskuksessa ollut Selver oli ihan järkyttävän kallis.

Koska oli viimeinen iltamme reissulla, kävimme suolaisista hinnoista huolimatta syömässä vierasvenelaiturin kupeessa olevassa paikassa. Eväissä ei ollut moittimista, päinvastoin, hyvää oli ja hyvin sopi suuhun. Ja onhan se paikkakin mitä kivoin, merinäköala ja hienoja veneitä laiturissa… 🙂

Ja se satama-altaan svelli?

Niin se svelli. Oli tosiaan tullut uusi aallonmurtaja. Mutta, Tallinnan lauttojen peräaalto pääsi edelleen sisään. Ajoittain merenkäynti olikin melkoinen! Eikä se meinannut loppua millään, vaan jatkoi vellomista edestakaisin satama-altaassa. Bonuksena paikalliset moottoriveneet ja osa vesiskoottereista kiihdyttelivät reippaasti jo satama-altaassa. Paikallisessa veneilykulttuurissa nopeusrajoituksista ei ole ilmeisesti ollut vielä mitään puhetta. Jos olisi ollut kyse edes saman sataman veneistä, niin mikäs siinä. Mutta extrana uusi paikka keräsi myös piipahtajia – käytiin ajelulla pyörähtämässä ravintoloiden edessä ja porhallettiin pois. Välillä meinasi olla hermot riekaleina köysissään loputtomasti tempoilevassa veneessä.

Vanha vai uusi Viro?

Olkoonkin ettei niin mustavalkoisesti voi ajatella, niin aihe tulee väistämättä mieleen. Itse pidän enemmän vanhasta. Ei välttämättä tarvitse olla mitään neuvostonostalgiaa, mutta suomalaisen turistin näkökulmasta vanha Viro on elämänmakuisempi ja omaperäisempi. Uusi on uutta joka paikassa. Ja Noblessner uusine taloineen ja Telliskivi trendikkäine ravintoloineen on enemmän juuri tätä päivää kuin kenties mikään paikka Suomessa. Toisaalta, parasta Virossa ja Tallinnassa on kuitenkin se, että ei tarvitse valita uuden ja vanhan välillä. Vanhaa ei hävitetä Suomen tapaan tyystin, vaan uusi nousee vanhan lomaan tai vanhasta tehdään uusi, alkuperäistä tyylikkäästi kunnioittaen.

-Jussi