Harasta siirryimme muutaman tunnin matkan päähän Kelnasen satamaan Pranglin saarelle. Olin halunnut sinne pitkään, ja pitkinä talvi-iltoina on kerran jos toisenkin tullut tutkittua paikkaa makkarin seinällä olevasta kartasta.
Prangli muutosten keskellä
Kun olin aikaisemmin nähnyt paikasta kuvia, neuvostonostalgia ja neuvostoajan jälkeinen väri-ilottelu tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Prangli pitäisi kokea vielä, kun jotain vanhasta olisi jäljellä.
Tietämättä sataman purkusuunnitelmista etukäteen, osuimmekin sattumalta paikalle kreivin aikaan. Nimittäin rannan tunnusmerkki, ainakin omassa mielessäni, värikäs kulttuurivaja Noor Kaardivägi oli juuri purkuhommien alla. Ehdimme sopivasti nähdä sen vielä pystyssä, ennen kuin uutta pukkaisi tilalle. (Satamaisäntä ei osannut kertoa mitä kaikkea on tulossa.)
Miksi takertua vanhaan, kun voi luoda uutta?
Tavallaan on tylsää, kun vanha rakennuskanta ajetaan alas ja ”vanhat kunnon” jutut häviävät historian lehdille. Niin on vauhdilla käymässä myös Pranglissa. Yhtenä ilmentymänä tästä on myös uusi surffibiitsi (joita on joka paikassa). Toisaalta ymmärrän hyvin, että niin käy. Uudelle sukupolvelle vanhat neuvostoaikaiset autot ja vanhat vartiotornit tuskin tarjoavat paljoa tarttumapintaa. Ainakaan positiivisessa mielessä. Miksi siis hillota vanhaa, kun voi luoda uutta?
Jussin lätyistä ei tullut oikeen mitään… 
Mutta onneksi näkymä keittiöhommissa oli mitä mainioin!
Avoin kaasuputki metsän keskellä
Eräs uniikeista Prangli -jutuista oli edelleen voimissaan. Nimittäin Gaasipuurauk, jatkuvasti kaasua ilmoille tupruttava kaasuputki. Kuulostaa erikoiselta ja sitä se olikin. Pranglissa on eräs Viron ainoista maakaasuesiintymistä. Satamamestarin mukaan sen seurauksena vesikin on huonoa, koska riittävän syvälle ei räjähdysten pelossa uskalleta porata. Räjähdyksiä on kuulemma ollutkin aikanaan riittämiin.
Joka tapauksessa kaasunetsinnän lomassa keskelle metsää on jäänyt kaasuputken pää, joka syytää jatkuvasti kaasua ilmoille. Paikalliset ovatkin käyttäneet sitä ruoanlaittopuuhiin. Saamani ohjeistuksen mukaan kaasun voi sytyttää sytkärillä. Sammutusta varten putken päähän laitetaan kivi. Jos ei sammu niin puhalletaan sammuksiin. Okei, Suomessa pitää olla kohta kypärä saunassa, eikä mitään saa tehdä (eikä sanoa). Silti melko hasardilta vaikutti tuo homma. Mutta pakkohan se oli käydä testaamassa!
Syttyykö?
Makkarat matkaan ja menoksi. Ehti jo tulla aika hämärää ennen kuin löydettiin paikalle. Tuuli oli myös melko kova (jäätiin Prangliin pitelemään tuulta). Joka tapauksessa hetken häsäyksen jälkeen kaasu syttyikin iloisesti. Itse asiassa vähän liiankin iloisesti! Pelastusalan toimittajana Kaisu alkoi hätäillä, syttyykö kohta metsäpalo. Kipinät lentelivät, ja tuli nuolikin kovassa tuulessa tanteretta ihan iloisesti. Parhaassa tapauksessa saadaan liekkimakkarat paistettua, huonossa palaa koko saari! Hmmm… ehkä olisi silti viisainta sammuttaa! No, eiväthän ne kivet sopineet putken suulle mitenkään tiiviisti. Sai useampaakin sovitella ja puhallella kuin synttärikakkua konsanaan ennen kuin liekki viimein sammui. Huh!
Kyselin seuraavana päivänä satamamestarilta sattuneista tulipaloista, mutta aika ympäripyöreitä vastauksia sieltä tuli. Varmasti silti lähitienoo sen verran tulta nähnyt ettei se ihan heti syty. Yhtenä yksityiskohtana jäi mieleen, että ilmeisesti kylmällä hönkä on normaalia kovempi ja on yleistä että turistit eivät saa liekkiä sammumaan ja se jää sinne itsekseen palamaan…
Kohti Tallinnaa
Onneksi oli varavettä, mutta sekin loppui aikanaan… 
Kelnasen vesi ei houkutellut maistamaan… 
Uskaltaisitko kyytiin, kuoppaisille hiekkateille?
Kelnasen vesi oli sen verran heikkolaatuista, ettei sitä saattanut juoda. Onneksi saatiin vähän lisää vettä Viinistussa ja varavettä oli kanistereissakin. Silti vesi pääsi loppumaan ja sitä kärrättiin lastenrattailla kaupasta parin kilometrin päästä aina 15 litraa kerralla… Kärryt saivatkin kunnon kyytiä. Niillä kun painolastin lisäksi kynnettiin syvässä hiekassa pitkin saarta.
Saunan mainoskuva ei ollut kovin häävi… 
Mutta todellisuudessa se oli paljon kivempi ja löylyt tekivät todellakin terää!
Tuuli sen verran kovasti, että pidettiin Pranglissa tuulta pari päivää. Sopivan sääikkunan saavuttua suunnattiin kohti Tallinnaa. Tai niin ainakin luultiin. Kävi nimittäin niin, että ennuste ei pitänyt ollenkaan kutiaan ja puhuri yltyi melkoiseksi.
Jos olisi ollut tuulimittari, niin olisi kyllä alkanut jänskättää. Taisi vähän rakeitakin tulla, ja kuuron jälkeen rintamaa siirrettiin kertaluokkaa vauhdikkaammin. Mainingit olivat jo vanhastaan aika kookkaat, eikä etenemisestä tullut oikein mitään. Pari tuntia edettiin 1 – 1,5 solmua. Silligrundin jälkeen tuli onneksi Naissaari suojaamaan, niin että meno rauhoittui ja rintamakin meni. Niinpä pääsimme sopivasti perille Noblessneriin juuri ennen pimeän laskeutumista.
Matka jatkuu jutun osassa 2.
-Jussi
