Laatuaikaa kaksin… koneen kanssa

Kun saimme taaperon lempattua mummin hoiviin, oli aika viettää hieman laatuaikaa kaksin Kaisun kanssa. Aikeissa oli tehdä muutaman päivän purjehdus idänsuuntaan rennoin rantein. Ja palata levännein mielin jne. Luonnollisesti vähän toisin kävi.

Reissu alkoi heti lupaavasti, kun ylimääräisiä tavaroita pois kantaessa kopsautin pääni kulkuaukon luukkuun niin, että veri roiskui. Ei onneksi naarmua pahemmin käynyt.

Kun kamat oli saatu veneeseen, väsyneet vanhemmat luonnollisesti aloittivat hommat heti päikkäreillä. 😊 Olihan se kyllä hyvä lepuuttaa vähän kuuppaakin.

Jes, viimein merellä!

Kahvit ja reittisuunnittelua. Tässä kohtaa menikin heti vihkoon. Sen verran nolo juttu, että en tiedä viitsiikö edes kertoa. Mutta kerrotaan nyt. Päätettiin että mennään Porvooseen, tuulet sopisi aika kivasti. Ja siellä olisi kiva viettää päivää, sillä seuraavalle päivälle oli luvattu reippaampaa tuulta. Emme olleet Libertalla menneet kertaakaan sillan alta. Olin katsovinani, että Emäsalon sillan korkeus olisi 20 metriä, joten mahtuisimme hyvin alta. Eikä asia sen koommin tullut mieleeni. Kahvit termariin ja menoksi.

Upea purjehduspäivä puuskaisessa tuulessa. Välillä mentiin yli seitsemää solmua ja matka edistyi joutuisasti.

Purjehduspäivä oli mitä hienoin, aurinko paistoi ja tuulikin sopivasti. Kauniit pilvimuodostelmat täyttivät taivaan. Aika kovia puuskia piisasi, mutta homma pysyi silti hanskassa ja vauhti vain kiihtyi mahtavasti. Hyvää kyytiä mentiinkin koko matka Emäsalon ohi.

Emäsalon silta on 17 metriä korkea, mutta kuinka korkea se masto olikaan?!

Sillalle saakka piti päästä, ennen kuin alkoi epäilyttää. Sillan kyljessä luki 17 metriä. 17 metriä! Voi nyt perkele. Oliko se tosiaan niin? Mites korkea tämä meidän vene olikaan? Olin tosiaan mennyt autuaan katteettomalla itseluottamuksella, että hyvinhän me siitä mahdutaan. No problem. Mutta 17 tuntui matalalta. Kiireesti alas penkomaan papereita. Venetodistuksessahan se luki 18! Mutta jostain syystä mielikuva oli, että maston pituus oli 14 metriä. Tsekkasin vielä samasta kansiosta löytyvät vanhemmat paperit. Veneen rakentajan papereissa veneen suurin korkeus on 16 metriä. Keskimäärin aika hyvä siis!

Purjeet alas ja käytiin aivan sillan vieressä keikkumassa. Aikalailla täsmälleen mahdotonhan se oli sanoa. Voi nyt vitja. Hivenen harmissamme lähdettiin ajelemaan poispäin. Pienen tuskastelutuokion päätteeksi päädyttiin siihen, että turha ottaa riskiä saada masto syliin. Ajetaan Emäsalon ympäri Porvooseen. Kello alkoi olla kahdeksan, joten myöhään menee, mutta menköön.

Kello on yksitoista. Aurinko on laskenut ja matkaa on vielä reilusti jäljellä. Jos en ihan väärin muista, niin saattoi vielä vähän ketuttaa.

Niin sitten köröteltiin oma Emäsalon lenkki. Paikka paikoin olisi päässyt vielä mukavasti purjehtimaan, mutta ottaen huomioon hivenen kiristynyt ilmapiiri ja myöhäinen ajankohta, päädyin ajamaan koko lenkin koneella. Muutama tuntihan siinä ehti vierähtää. Ja pimeä ja kylmäkin tulla. Ihan kivasti päästiin kuitenkin. Jossain kohtaa koneesta kuului normaalista poikkeavaa ääntä, mutta tuntui, että nyt jos koskee johonkin, niin ollaan vielä yötä jossain pimeällä selällä. Niinpä jatkoimme samaa faarttia koko matkan.

Pimeän laskeutuessa puna-vihreää merkkiviidakkoa sai kyllä kiikaroida, mutta onneksi heinäkuun puolella ei heti tullut pilkkopimeää. Niinpä kanavaan päästiin lopulta paremmin, kuin matkalla auringon laskiessa odotin. Satamaa lähestyttäessä sen sijaan pelot moottorin sivuääniin liittyen realisoituivat. Kun vauhtia pudotettiin, koneen käynti muuttui epätasaisemmaksi. Mitä pienemmät kierrokset, sitä heikompi käynti. Olin matkalta soittanut satamatoimistoon, ja meille oli osoitettu Runeberg-aluksen paikka. Ollaan oltu siinä edellisellä veneellä kymmenkunta vuotta sitten, joten paikka ei ollut ihan tuoreessa muistissa. Ja varsinkin pimeällä piti ajella hissukseen.

Kun oltiin valumassa vierasvenelaitureiden kohdille, laitoin koneen vapaalle. Moottori sammui heti. Harmin paikka. Kello kävi jo yli puolen yön ja pimeä oli laskeutunut kunnolla. Onneksi vauhtia riitti vielä vähän. Kone uudelleen käyntiin. Vaihde päälle ja se sammui. Samalla piti kiikaroida, missä se paikka on. Yksi veneen kokoinen rako näkyi isompien risteilypaattien ja yhden purjeveneen välissä. Se sen täytyy olla. Vielä kerran kone käyntiin, vaihde silmään ja sammuihan se. Vauhtia piisasi ihan juuri ja juuri sen verran, että risteilyaluksesta työntelemällä pääsimme vapaalle paikalle. Onneksi sivuvastainen tuulenvire työnteli sentään oikealle puolelle kanavaa. Köydet kiinni ja helpotuksen huokaus.

Kieltämättä mieliala ei ollut ihan katossa kuitenkaan. Rantaravintolakierros vaihtui pimeällä saapumiseen, hivenen tatti otsassa ylimääräisestä Emäsalon lenkistä, eikä moottorikaan toiminut. Ja vene pitäisi saada siirrettyä aamupäivällä uudelle paikalle isomman paatin alta. Ja tuulen piti alkaa puhaltaa ihan reippaasti.

Meidän vene uudessa paikassa, perimmässä nurkassa risteilyalusten ja yhden purkkarin takana.

Satamatoimistossa Cafe Jokirannassa oli ystävällistä palvelua. Uusi paikka löytyisi vierasvenesataman puolelta. Jos vain saisimme koneen käyntiin. Onneksemme vähän myöhemmin Jokirannasta soitettiin, että paikka oli mennyt. Sen sijaan meille osoitettiin paikka risteilyalusten laiturin toisesta päästä. Aivan loistava uutinen! Kävin nimittäin heti utelemassa risteilijöiden sisäänheittäjiltä seuraavia lähtöjä, ja molemmat alukset lähtisivät kohtapuoliin kierrokselle. Niinpä pääsisimme siirtämään veneen osoitetulle paikalle laiturilta köysillä taluttamalla. Jes! Aika iso helpotus. Sitten vaan miettimään miten koneen korjaisi.

Mukavat tassuttelut yhdessä Porvoon vanhassa kaupungissa vaihtuivat moottorimanuaaleihin ja netin keskustelupalstoihin. Kaisu sen sijaan pääsi rauhassa tutustumaan paikallisiin putiikkeihin. Se oli tietysti kiva, niin ei ollut ketään hoputtamassa. 😊

Yanmar stalls at idle

Cafe Jokirannasta löytyi ystävällisesti apua myös huoltohommiin, paikallisen huoltofirman edustaja voisi ehtiä paikalle vielä tällä viikolla. Budjetti oli kuitenkin sen verran tiukalla, että oli pitäydyttävä omissa avuissa. Manuaalin ja eri nettipalstojen tietotoimistojen mukaan todennäköisimmin kone saa ilmaa. Heikoimmassa tapauksessa uusi potkuri vaatii koneelta liikaa tehoja, ja kansi on haljennut sen verran, että ilmaa pääsee sisään pienillä kierroksilla. Tämä olisi kallis homma, eikä sellainen, jota olisi mahdollista aloittaa nyt kesken lomien Porvoon vierasvenesatamassa. Kotiin olisi päästävä.

Uusi ilmansuodatin tuntui olevan nopeasti tukossa. Otin sen kokonaan pois ja se auttoi heti. Ilmasin myös koneen ja ainakin karkea polttoaineen suodatin meni hieman kireämmälle. Onhan se voinut vähän löystyä joku viikko sitten tehdyn vaihdon jälkeen. Säädin myös tyhjäkäyntiä kovemmalle. Se tuntuisi ainakin loogiselta, pysyy kone paremmin käynnissä. Kunhan ei ole liian kovilla kierroksilla, että vaihteen uskaltaa laittaa silmään. Säädin sitä vielä pariin otteeseen ja kone tuntui pysyvän paremmin käynnissä. Viimein myös silloin, kun lykkäsi vaihteen silmään. Jotain muutakin pientä viritystä taisi tulla tehtyä, mutta tyhjäkäynnin säätö ja ilmansuodatin tuntuivat vaikuttaneen parhaiten. Nyt ainakin päästäisiin liikkeelle!

Olin katsonut sääennusteesta, että seuraavana päivänä pitäisi tuulla sopivasti luoteesta. Kunhan päästäisiin vähän matkaa ränniä pitkin moottorilla, niin loppu menisi purjein, vaikkei kone enää inahtaisi. Purjein pääsisi tarvittaessa satamaan saakka, nyt laituritkin olisivat vielä puolityhjät niin paikka löytyisi varmasti muita telomatta. Siitä on kyllä aikaa, ja eri veneet, kun olen viimeksi purjein tullut satamaan, mutta (ehkä täysin katteetonta 😉 ) itseluottamusta löytyy, että se vielä onnistuu. Pitäisikin muuten ottaa asiaksi harjoitella. Metallibotskilla ei niin pikku laituripusut haittaa.

Joka tapauksessa olisi järkevää jatkaa matkaa takaisin heti seuraavana päivänä. Sitä seuraavina päivinä tuuli olisi vastainen ja kapea reitti pois Porvoosta, kuten koko matka muutenkin, potentiaalisesti huomattavasti hankalampi.

”Sun kanssa lyhyt siirtymäkin muuttuu seikkailuksi”

Matkan luonteen muuttumisesta huolimatta mielet olivat piristyneet puolin ja toisin. Kaisukin kommentoi jo leppynein mielin että ”Sun kanssa lyhyt siirtymäkin muuttuu seikkailuksi”. Otin sen kohteliaisuutena. 😊 Tylsäähän se olisi jos kaikki menisi aina helpoimman kautta!

Nyt oli kuitenkin loppuilta aikaa ottaa rennosti. Kipasin Alkosta Aperolia ja pikkupullon Proseccoa. Nautittiin ansaitut Spritzit ja lähdettiin syömään tähän ajanhetkeen rohkeasti lihaan keskittyvään Meat Districtiin. Erinomaisen hyvät oli pihvit ja burgerit. Olisihan se voinut yömyssykin maistua, mutta hipsimme kiltisti kotiin, olihan mahdollisesti työläs päivä tiedossa.

Omassa rauhassa nautittu aamupala maistui ja digihesarin sai lukea rauhassa. Aah. Kahvit termariin ja löpöt ja vedet tankkiin. Kun laiturissa edessä ollut venekin lähti, oli aika poistua paikalta. Piti vähän odotella, koska lähtö olisi varmin suorittaa niin, että köydet irrotetaan vasta kun on varmaa, että kone pysyisi käynnissä kun vaihde on silmässä.

Pikku hässäkkähän siinä syntyi, mutta kohtuuhyvin päästiin liikkeelle. Oli pakko lykätä aika kovat kierrokset, että kone käy ja lähdimmekin aika vauhdikkaasti liikkeelle. Kohta oltiinkin jo ulkona satamasta ja selvillä vesillä! Kone kävi kohtuullisesti ja ajettiin koneella koko matka Haikon selän yli. Purjeet ylös! Emäsalon kierto kesti aikansa tuulen hyydyttyä saaren takana. Eteläkärjen lähestyessä tuuli otti taas purjeisiin ja meno oli mitä mahtavinta! Jes!

Hyvää kryssiharjoitusta paluumatkalla. (purjehdusta harrastamattomille, vastatuuleen pääsee vain siksakkia menemällä)

Fiksumpi olisi jatkanut ulkokautta koko matkan. Itse taas olin katsonut jo edellispäivänä että käydään vähän treenaamassa kryssiä ja tullaan Onaksen eteläpuolelta sisäreitille. Hivenen ajateltua kauemminhan siinä meni, mutta hyvää purjehdusta.

Välillä tuuli hyytyi täysin ja kääntyi täysin vastaiseen. Alkoi jo kyrsiä, että meneekö taas pimeään ennen kuin ollaan perillä. Kohtuullisen kivasti kuitenkin päästiin Vallisaaren eteläpuolelle asti. Hienoa purjehdustahan se oli. Kovin pitkään ei kuitenkaan saaristossa voi nauttia hiljaisuudesta. Juuri kun edellisen moottoriveneen ääni oli loppumassa, jostain tulee seuraava. Avomerelle teki kovasti mieli.

Tuuli tyyntyi ja loppukin väre oli ihan vastaista, joten liityimme melusaasteen tuottajiin. Kone sammui kyllä pari kertaa ennen kuin päästiin liikkeelle, mutta vauhtiin päästyämme Jammu pysyi käynnissä. Eihän se nyt kovin tasaisesti käynyt, mutta kävi kuitenkin.

Auringon laskiessa alkoi melkein kymmenen metrin vastatuuli ihan yhtäkkiä. Jammu kuitenkin jaksoi hyvin koko loppumatkan. Ja pysyi käynnissä vielä tyhjäkäynnillä laiturissakin. Kiitos Yanmar!

Kieltämättä oli aika hyvä fiilis, kotiin oli taas selvitty! Sauna oli vapaana ja pitsa saatiin tilaukseen. Eivätpä ne paljon paremmalta olisi voineet maistua tämän seikkailun jälkeen.

Jussi

P.S. Kiitos vielä mummille hoidosta! Taisi olla kovempi ikävä vanhemmilla taaperon perään kuin taaperolla vanhempien! 🙂

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.