Jännitti. Olimme kunnostaneet Libertaa koko kevään. Tai oikeastaan Jussi, töidensä jälkeen tuntikausia iltaisin, silmät ristissä sekä töistä että veneestä, minä auttamassa viikonloppuisin, mutta pääasiassa kuitenkin Jussi.

Olimme eläneet purjehdushybriksessä, lukeneet kirjoja aiheesta ja liimailleet merikarttoja seinille, puhuneet milloin Suuresta matkasta, milloin heinäkuun lomapurjehduksesta, käytännön varustelusta, uusista ostoksista, to do -listalle merkityistä ja sieltä yliviivatuista asioista. Maalanneet, hioneet, lakanneet, petsanneet, öljynneet telakalla seisovaa Libertaa (me molemmat), vertailleet eri laitteiden aina yhtä kalliita hintoja sekä ominaisuuksia ja lopulta päätyneet tiettyyn valintaan toivoen parasta (Jussi).

Yhtenä iltana havahduimme siihen, että huhtikuu oli jo lopuillaan, mustarastaiden lurittelua, kymmeneltä illalla valoisaa ja puutkin olisivat olleet silmuilla, ellei olisi ollut niin pirullisen kylmä kevät.

Ja sitten toukokuussa seisoinkin varhain aurinkoisena sunnuntaiaamuna Libertan kannella ja jännitin. Katselin, kun nosturiauto kiikutti kahden liinan varassa milloin kenenkin rakkainta aarretta satama-altaaseen.

 

Minua epäilytti moni asia.

 

Pian siellä olisi Liberta. Minua epäilytti moni asia, mutta enimmäkseen omat, olemattomat taitoni ja yhteispelimme toimivuus. Sitä kun ei oltu testattu sitten marraskuun Purjelaivasäätiö-reissun.

Liberta kuitenkin laskettiin nätisti vesille, moottori yskähti kuuliaisesti käyntiin ja alkoi pumpata jäähdytysvettä lävitseen kuten oletus oli, ja kun sitten lähestyimme Länsiväylän siltaa, tunnelma oli jo kevyt, miltei merellinen.

Sunnuntain auringon muuttuessa lämpimän sävyiseksi saimme mastonkin nostettua, sillä aamuinen nosturikuski ajoi vielä Espoon takamailta uudelleen Helsinkiin. Vantit ja köydet olivat enemmän ja vähemmän solmussa, masto jumissa targakaaren alla ja niin edelleen, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen se seisoi siinä missä sen kuuluikin.

 

Liberta heilui hiljakseen satamasta tulevien ja lähtevien veneiden peräaalloissa uudella paikallaan.

 

Kiinnitin vantteja kannella tyytyväisenä siitä, että tein jotain konkreettista, jonka avulla ehkä tavoittaisin hitusen purjehdusfilosofiaa, purjeveneiden filosofiaa, ajatusta siitä, kuinka jokainen osanen pienestä sokasta alkaen oli mahdollista irrottaa ja uudelleen koota, ja toimitti täydellisesti omaa tehtäväänsä tarkoituksenmukaisena osana suurta kokonaisuutta, ilman brutaaleja hitsaussaumoja ja kiinnityksiä, helposti ja kevyesti. No, ainakin uskoin olevani jonkin suuren ajatuksen äärellä.

Iltayhdeksältä saatoimme katsella, kun lyhyessä ajassa meille rakkaaksi käynyt Liberta heilui hiljakseen satamasta tulevien ja lähtevien veneiden peräaalloissa uudella paikallaan, melko lähellä sisääntuloväylää, kahden komean matkapurjeveneen välissä. Se näytti huomattavasti reippaammalta masto ylväästi pystyssä, mutta siinä olisi vieläkin tekemistä.

Yksi virstanpylväs oli silti saavutettu.

Kaisu

01
Liinojen virittelyä.
02
Onnellisesti ylös telineestä…

 

04
…ja matkalle kohti satama-allasta.

 

05
So far, so good.

 

06
Keula kohti Lauttasaarta.

 

07
Masto makasi vielä kannella.

 

08
Mutta päivän kääntyessä illaksi sekin saatiin pystyyn.

 

 

Posted by:Liberta

Kaksi unelmoijaa toteuttaa haavettaan. Tarina siitä, kuinka Liberta lähtee maailman merille.

2 replies on “Venonen vesille

Vastaa