Nopea välähdys näkökentän laidalla.

”Oliks toi salama?”

”Eei kai se mikään s…”

TU-TUMMM!!!

Ajoituksen suhteen kohtaus olisi voinut olla elokuvasta. Niin täsmällisesti koko taivaan halki vyöryvä jyrinä alkoi heti Maaritin epäilevien sanojen jälkeen.

DSC_5049
Tallinnan edustalla rauhallisissa tunnelmissa. Vielä.

Olimme matkalla Tallinnasta Helsinkiin ystäväpariskuntamme Maaritin ja Jarin kanssa, ja päässeet lahden ylityksessä jo yli puolenvälin. Kaukana lähestyi harmaa saderintama, yläpuolellamme oli ohut tumma pilvi.

DSC_5300
”Ihan ku ilmassa olis sellainen odottava tunnelma.”

Näytti siltä, että joskus myöhemmin voisi sataa. Niin kertoi sääennustekin: myötätuulta ja mahdollisesti sadetta. Ei sanaakaan ukkosesta. (Aikaisemmin vitsailimme, että ehkä Ruotsin Foreca ei vain halunnut pahoittaa kenenkään mieltä…)

DSC_5395

Ukkonen kuitenkin ilmoitti painokkaasti läsnäolonsa, ja jyrinän jälkeen alkoi sataa. Kävimme pikaisesti salongissa pukemassa sadevaatteet. Takaisin ylös päästyämme Maarit tiedusteli Jussilta, mitä teemme, jos nousee kunnon ukkosmyrsky.

”Sitten mennään kannen alle suojaan.”

DSC_5375

Huomautin kannustavasti, että mastohan tosiaan on mitä parhain ukkosenjohdatin, ainoana merestä korkealle kohoavana salkona kilometrien säteellä. Tuossa vaiheessa oli vielä varaa vitsailla.

DSC_5254
Oma ukkosenjohdattimemme.

Sähköistä ritinää

Edellisenä päivänä keulapurje oli jälleen alkanut temppuilla. Nostimen ohjain oli irronnut, jonka seurauksena nostinvaijeri pääsi pyörimään rullalaitteen ympärille, eikä keulapurje rullautunut ollenkaan. Laskimme purjeen Tallinnan edustalla ja paketoimme sen kannelle. Nyt etenimme pelkän isopurjeen voimalla.

DSC_5299
Kohtalotoveri tuli vastaan vähän ennen kuin alkoi sataa.

Hetken sateessa värjöteltyämme alkoi tapahtua. Salama iski aivan viereemme. On vaikea sanoa oliko se viidenkymmenen vai kahdensadan metrin päässä, mutta näimme sen selvästi. Näimme kuinka se haaroittui ja kuulimme sähköistä ritinää. Välittömästi iskun jälkeen taivaan täytti uhkaava jyrinä.

DSC_5285
Jylhiä aaltoja.

Toivoimme, että jutut metalliveneiden muodostamasta Faradayn häkistä pitävät paikkansa ja siirryimme nopein askelin sisätiloihin. Autopilotti Simrad jäi yksin ulos pitämään ohjat ulokkeissaan.

Luojan kiitos keulapurje oli prakannut jo Tallinnaan mentäessä.

Jännittyneinä katsoimme toisiamme vettä valuvissa sadeasuissa ja odotimme tuomiota. Sade moukaroi venettä, mutta salamoita ei näkynyt enää. Onneksemme ukkonen meni nopeasti ohi, eikä meidän tarvinnut testata Faradayn teoriaa käytännössä.

DSC_5320

Rintaman mentyä tuuli pyörähti kokonaan toiseen suuntaan ja jiippasi isopurjeen preventteriköyden varaan. Preventteriköysi estää viisimetristä puomia heilahtamasta pienen kaksion kokoisen purjeen antamalla valtavalla voimalla puolelta toiselle, pahimmassa tapauksessa rikkoen paikkoja tai osuen ihmisiin.

Arpominen tarkoitti moniaita kysymyksiäni reivaamisesta ja purjeen laskemisesta sekä viimeistä ”jotain täytyy tehdä NYT” –kaneettia.

Myötätuuli oli ollut hankala koko päivän (isopurje ei millään halunnut asettua styyrpuurin sen enempää kuin paapuurinkaan puolelle), ja nyt se vasta vaikea olikin. Se muutti suuntaa ja herkesi voimakkaisiin puuskiin. Jussi otti veneen manuaaliohjaukseen.

DSC_5391

Minä kapusin perässä kannelle ja tartuin pinnaan. Sade oli niin rankkaa, että vettä piti pyyhkiä jatkuvasti silmistä, jotta yleensä näki mitään. Vene syöksyi sivutuulenpuuskissa kuin vauhkoontunut norsu, ja hetken tuntui, että ohjaus oli kadoksissa. Saimme preventteriköyden irti ja puomin heilahtamaan kohtuullisella voimalla toiselle puolelle. Rintaman loitotessa sitä takaa puhallellut tuuli heikkeni ja tilanne rauhoittui.

Ja uudestaan!

Seuraava rintama oli kuitenkin jo tulossa. Hetken arvottuamme päätimme laskea purjeen. Tässä tapauksessa arpominen tarkoitti moniaita kysymyksiäni reivaamisesta ja purjeen laskemisesta sekä viimeistä ”jotain täytyy tehdä NYT” –kaneettia. Jussi kait punniskeli näitä vaihtoehtoja hiljaa sydämessään.

DSC_5415
Karikko aalloissa.

Moottori hörähti parin yrityksen jälkeen käyntiin. Nyt puhalsi jo vihaisesti ja sade kaatui niskaamme. Hetken säädettyämme saimme viimein isopurjeen alas ja hervottomasti heiluneen puomin kiristettyä päidemme yläpuolelle. Annoimme autopilotille uuden suunnan rannikon myötäisesti ja menimme taas kannen alle suojaan. Vettä tuli kovempaa kuin koskaan sillä reissulla, mutta onneksi salamat jäivät näkemättä ja kokematta.

Rintama eteni nopeasti ja saimme huokaista. Pahin oli jo ohi. Luojan kiitos keulapurje oli prakannut jo Tallinnaan mentäessä. Se vielä olisi puuttunut, että olisimme joutuneet taistelemaan sen kanssa kovassa kelissä.

DSC_5356
Turvassa kannen alla.

Oppiminen syntyy kokemuksen jälkeisestä pohdinnasta. Rantauduimme, lähdimme hakemaan koiraa hoitolasta ja kävimme läpi, mitä teimme tilanteessa, ja mitä olisimme voineet tehdä paremmin.

img_2785
Sade piiskasi istumatilaa.

Johtopäätöksiä:

  • Ukkonen tuli ihan puskista (tai siis taivaalta) suoraan päälle. Siinä tilanteessa ei ollut aikaa muulle kuin poistumiselle. Hyvä, ettei alettu härväämään purjeen kanssa ilmeisessä salamariskissä.
  • Vahinkojiippi tuulen pyörähtäessä toiseen suuntaan. Mahdoton ennakoida, mutta seuraavalla kerralla voisi heti pahimman mentyä kääntyä jiippauksen kannalta mahdollisimman turvalliseen suuntaan. Tämä ainakin teoriassa.
  • Otimme purjeen alas ennen toista rintamaa. Tässä kohtaa vahinkojiipistä selviydyttyä tuli arvottua pari minuuttia turhaan. Purje olisi pitänyt laskea heti kun tilanne rauhoittui. Seuraavan rintaman etureuna kovine puuskineen saavutti meidät todella nopeasti.
  • Hyvä ettemme alkaneet reivata. Se olisi erisuuntaisissa puuskissa ollut yhtä tyhjän kanssa. Purjeen lasku oli oikea ratkaisu vahinkojiippien ja veneen rikkomisen välttämiseksi.
  • Suunnanmuutos suoraan rannan suuntaiseksi oli hyvä valinta. Pääsimme asteen nopeammin pois rantaa kohti edenneen rintaman alta.

Yhtä kaikki, täysin odottamatta ilmestynyt myräkkä oli hyvä oppikokemus meren arvaamattomuudesta. Koskaan aikaisemmin emme ole olleet salamoiden keskellä näin jyrkästi muuttuvissa olosuhteissa.

DSC_5245
Ennen myrskyä.

Onnea oli varmasti matkassa rutkasti ja moni asia olisi voinut mennä huomattavasti huonomminkin. Huomasimme kuitenkin, että moni asia tehtiin myös hyvin ja säilytimme malttimme ja toimintakykymme odottamattomien uusien tilanteiden vyöryessä syliimme. Se oli vähintäänkin hyvä asia seuraavia koitoksia silmällä pitäen.

Toivottavasti silti ei tarvitsisi enää nähdä salamoita näin lähietäisyydeltä!

Teksti: Kaisu (osin myös Jussi)

Johtopäätökset: Jussi 

Kuvat: Maarit Eriksson

 

Lisää juttuja kategoriasta Purjehdus löydät tästä

 

 

Posted by:Liberta

Kaksi unelmoijaa toteuttaa haavettaan. Tarina siitä, kuinka Liberta lähtee maailman merille.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.