Blogivieras: Vihreä purjehtija

Aikaisemmat kokemukseni veneilystä ovat rajoittuneet lähinnä soutuveneisiin ja moottoriveneisiin, joten innoissani otin haasteen vastaa purjehduksesta Tallinaan ja takaisin. Tavarat kainalossa minä ja miesystäväni Jari olimme lauantai-aamuna Pursiseura Sindbadilla, missä Kaisu ja Jussi valmistelivat jo Libertaa lähtövalmiiksi.

 

Oli lämmin ja mukavan kesäinen aamu, meri oli tyyni ja leppoisa. Hetkellisesti minulle tuli mielihalu hypätä uimaan. Kävimme nopean keskustelun sinilevän ja muun levän määrästä ja unohdin ajatuksen uimisesta. Aikamme häärättyämme Liberta irtosi laiturista ja Helsingin rannikko alkoi kaikota hitaasti ja varmasti taaksemme. Olo oli luottavainen ja rento. Purjeiden noston jälkeen matkanopeus vakiintui mukavaan 6-7 solmuun.

img_6199
Kohti Tallinnaa.

Kaukana ulapalla, vailla rannikkoa horisontissa, vasta ymmärsin, että olen melko pienessä veneessä verrattuna ohi puksuttaviin Tallinnan pika-aluksiin.  Kun yksi hävisi horisonttiin, toinen vaani jo ”puskurissa”, enkä voinut olla ajattelematta, mitä jos tuo ajaa meidän ylitsemme.  Pelko osoittautui toki turhaksi, mutta pieni turvaton olo ei kaikonnut sisuskalusta.

DSC_5234
Kun yksi hävisi, toinen jo vaani puskurissa.

Meri-ilman taika

Liberta kynti aaltoja sinnikkäästi eteenpäin, tuulessa kallistellen,  ja minäkin pääsin tarttumaan ohjausperäsimeen. Pojat olivat ottamassa päivätirsoja, minä ja Kaisu pidimme vahtia.

img_6237
Liberta kyntöhommissa.

Istuin kannella kuin tatti, osittain siksi, että pelkäsin pahoinvointia ja taas toisaalta puhtaasta mielenkiinnosta. En halunnut jäädä mistään paitsi. Jossain vaiheessa matkaa joudin kuitenkin luovuttamaan ja könysin unille. Nimenomaan könysin, olo oli kömpelö ja yritin hapuilla milloin mitäkin pöydänkulmaa käsiini, jotta tasapaino säilyisi edes auttavasti. Ja mikä taika tuossa meri-ilmassa lienee, kun se tuppaa niin väsyttämään. Taisivat olla kaikki hieman väsyneitä, kun torkkuvuoroja jaettiin oikein urakalla.

 

Aallokko oli minun kokemuksiini nähden reipasta ja kapyysissa torkkuessani tunsin olevani kuivausrummussa. Otsikoinnin lupauksesta huolimatta ei tarvinnut mennä halailemaan pyttyä ja selvisin lievästä kuvotuksesta voittajana.

Yskivä moottori

Aloimme lähestyä Tallinnan rannikkoa. Tilanne vaati selväsi suunnittelua ja katselin Kaisun ja Jussin äkillistä terästäytymistä. Miesystäväni Jari seuraili tilannetta aktiivisesti valmiina tarttumaan toimeen jos käsky käy. Hänelle meri ei ollut uusi tuttavuus. Lapsena hän vietti pitkiäkin reissuja perheen Lohi 34 purjeveneessä.

DSC_5018
Maarit puikoissa.

Äkkiä meri-ilmahorros kaikkosi päästäni. Mitäs nyt? Nyt tarvitaan moottoria, jotta keulapurje saadaan laskettua. Käynnistys, ja moottori pöläyttää ilmaan mustan pilven. Mikäs tämä nyt sitten oli? Kaisun ja Jussin ilmeistä huomaan, että se ei ole moottorin tapaista, ei sitten ollenkaan.

DSC_0583

Työpaikkani turvallisuusvastaavana paikannan veneestä katseellani jo ensimmäisen palosammuttimen ja mietin, mahtaakohan sille tulla tarve. Moottori kiukuttelee vielä, kunnes yskien suvaitsee käynnistyä. Huh, nyt sitten se keulapurje. Se on jumissa. Miehet vetävät, kiskovat, tutkivat ja raapivat päätään, mutta keulapurje nököttää tottelemattomasti paikallaan. Se vedetään kokonaan alas, kuten isopurjekin ja Jussi menee soittamaan satamaan ja kysyy lupaa ajaa sisään.

Huokaus. Matkajännitys alkaa purkautua ja alamme valmistautua kaupungille. Syömään ja sieltä ehkä yhdelle. Ilta on nätti kuin kiiltokuva purppuranvärisine taivaineen, eikä matka meinaa edistyä laiturialueelta minnekään. ”Otetaan vielä pari kuvaa!” Vanhan kaupungin tunnelmakaan ei petä koskaan.

Keulapurjetta kaivaten

Sunnuntaiaamuna maistuu kahvi. Nenäni on tukossa, mutta yritän olla ajattelematta asiaa. Lähtövalmistelut vähän venähtävät, mutta viimein päästään irtoamaan vanhan kaupungin sataman laiturista. Tuulien pitäisi olla suotuisat, eikä säässäkään pitäisi olla moittimista. Keulapurje lojuu kannella kasaan köytettynä.

Päättelen keskusteluista, että matka edistyy nyt vähän hitaammin. Kukin katselee keulapurjetta vähän kaihoisasti, mutta sen puuttumisesta huolimatta matkanopeus heilahtelee viiden-kuuden solmun kieppeillä. Kaikkia väsyttää, vaikka ilta ei juuri venähtänytkään. Onneksi. Jaetaan taas torkkuvuoroja useamman tunnin matkaosuutta jouduttaaksemme.

Vähän pilviä vaan. So?

Lähestyessämme Helsingin rannikkoa tuuli pyörii ilmeisen erikoisesti. Purjeen puolta pitää vaihtaa useampaan otteeseen, jotta se saisi parhaan mahdollisen tuulikulman. Liberta ratsastaa vuoroin myötäaaltojen nosteessa ja vuoroin ristiaallokon vellonnassa. Minä ja Kaisu kokkaamme ja miehet pitävät vahtia. Salaatin pilkottuani ilmoitan, että nyt on muuten pakko päästä kannelle tai ei hyvää seuraa. Istun ja puhaltelen ja alan saada tasapainoaistini taas toimimaan normaalisti.

Jopa Kaisu huomattavasti kokeneempana merenkävijänä tulee hengittelemään raitista ilmaa ja toteaa, ettei oikein tunnu hyvältä juuri nyt touhuta kannen alla. Syömisen jälkeen kaikki kuitenkin piristyvät, juttu lentää ja rannikkokin näkyy jo hyvin. Horisontissa pilveilee hieman. Kaisu katselee mietteliäästi taivasta ja lopulta toteaa, että täällä on jotenkin odottavan painostava tunnelma. Minä en huomaa mitään erikoista. Vähän pilviä vaan. So? Ei mene kovinkaan pitkään, kun Libertaa alkavat ravistella alati nousevat tuulenpuuskat. Meri oli metallisen harmaa, melkein musta.

Ukkonen yllätti

”Välähtikö täällä?” No ei kai, minä totean. Olin lähinnä keskittynyt kuvaamaan yllättävän levottomaksi muuttunutta merta. Hyvä, että saan lauseen loppuun, kun kumea jyrinä kaikuu ympärillämme. Kaikki terästäytyvät: mistä ihmeestä tuo ukkonen nyt tuli?! Yhtäkkiä eteemme iski valtava salama. Täsmälleen samalla sekunnilla kuulunutta repivää jyrähdystä ryydittää kaatosade. Sitten tulee toimintaa. Neuvottelua tuulen ulvonnan lomassa. Mitä tehdään purjeelle? Käynnistetäänkö moottori?

Puhuri puri purjeeseen sen verran rajusti, että se lopulta laskettiin. Puomi heittelehti vaarallisen näköisesti puolelta toiselle, ennen kuin se saatiin kiristettyä paikalleen. Jussi otti tilanteen haltuunsa rauhallisesti ja määrätietoisesti.

DSC_5253
Ilmassa on lievä sateen tuntu…

Peräsimen ohjaaminen oli jätetty luotettavan ”Simpan”, eli Simradin käsiin ja me pidimme sadetta ja ukkosta kannen alla. Minä yritin lähinnä pysyä poissa jaloista. Jos aiemmin kuvittelin olevani kuivausrummussa, olisin nyt voinut käyttää sanaa linkoaminen.  Tilanne oli jännittävä, jopa vähän pelottava näin amatöörin silmin. Ketään ei kylläkään enää väsyttänyt. Ja nyt köysissä lepäävä, aiemmin temppuillut keulapurje olikin sillä hetkellä onnenkantamoinen. Lopulta ympärillä vaanivien pilvien tarkkaillessa Liberta lipui nöyrästi kotisatamaan Lauttasaareen.

Istun ja puhaltelen ja alan saada tasapainoaistini taas toimimaan normaalisti.

Ensimmäinen kunnon purjehduskokemukseni olisi voinut mennä vähän vähemmälläkin jännityksellä ja kuivemmilla vaatteilla, mutta en valita. En ole ennen päässyt seuraamaan merta noin läheltä ja kokonaisvaltaisesti. Nyt ymmärrän sanontaa ”meren monet kasvot” huomattavasti paremmin. Kokemus oli hieno, joten iso kiitos Libertalle miehistöineen!

Tallinnan lauantai-iltaa:

DSC_5094

 

DSC_5171_00006

DSC_5188_00009

DSC_5115_00001

Teksti ja kuvat: Maarit

Lisää juttuja kategoriasta Purjehdus löydät tästä

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.