Kevään tärkein homma oli sähkötyöt, joihin saimme korvaamattoman ison avun Timolta. Varattujen hiukkasten liikkeet ovat helposti hepreaa tavan miehelle, joten oli mahtavaa saada apuja alan ammattilaiselta.

20170420_183449
Aiempi sijoituspaikka vessassa oli erittäin epäkäytännöllinen

Vanhastaan maasähkön laturi, päävirtakytkimet, johtojen kytkentäkiskot ym. olivat vessassa. Ratkaisu oli tilaa vievän epäkäytännöllinen, kosteudelle ja kosketuksille altiina. Myös itse johdot ja kytkentälevy olivat aikansa eläneet, eivätkä vastanneet tämän päivän vaatimuksia.

Johdot uusittiin ja kytkimet riisuttiin vessasta ja vedettiin lattian alla karttapöydän penkin alle, jonne kytkimet keskitettiin. Myös maasähkön laturi sai uuden paikkansa pöydän alta. Moottorin laponestoventtiili uusittiin ja letkut poistettiin vessasta.

Johtojen uusi reitti kulkee huomaamattomasti lattian alla.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Samassa yhteydessä Timo bongasi turvallisuuspuutteita esimerkiksi puuttuneiden sulakkeiden muodossa ja myös sitä kautta sähköturvallisuus parani merkittävästi. Useampana iltana päivä ehti pimetä ennen kuin hommat saatiin päätökseen ja Timon otsalampulle oli käyttöä!

20170511_203308
Mittarin kertomaa

Käyttömukavuutta paransi merkittävästi myös uusi akkumonitori. Lataus ja virrankulutus ovat nyt helposti nähtävissä mittarista, jolloin virrat eivät pääse vahingossa ehtymään. Samalla myös eri laitteiden sähkökulutusta on helppo seurata ja energiasyöppöjen tunnistaminen helpottuu. Erityisesti tietyt vanhat lamput osoittautuivat todellisiksi virranviejiksi ja niiden vaihtaminen ledeihin tulee olemaan edessä ennen pidempää purjehdusta.

ISO KIITOS VIELÄ TIMOLLE!!!

 

Jussi

Posted by:Liberta

<p>Kaksi unelmoijaa toteuttaa haavettaan. Tarina siitä, kuinka Liberta lähtee maailman merille.</p>

Vastaa