Syyspurjehdus: etätöitä ja vauva-arkea veneessä

Kesäloman kaksi viikkoa tuntuivat kovin lyhyeltä ajalta olla merillä, joten elo-syyskuun vaihteessa lähdimme vielä viikoksi purjehtimaan. Jussi teki etätöitä veneessä, minä lähinnä hoidin vauvaa. Käytännössä arkielämämme siirtyi hetkeksi veneeseen.

Päätimme suhtautua syyspurjehdukseen yhtä rennosti kuin kesäloman reissuun: katsotaan minne päästään, ja jos ei tunnu mukavalta, tullaan takaisin. Ajatusten kääntäminen tähän moodiin kunnianhimoisesta, päiväkohtaisesta ja kauas kurkottavasta etenemissuunnitelmasta on pienoinen pakko, sillä puolivuotiaan aikasyöpön kanssa ei vain olla yhtä tehokkaita kuin kahdestaan.

Lähelläkin pääsee jo purjehduksen makuun

Lisäksi syksyllä valoisa aika on lyhyt, ja pystyimme purjehtimaan vasta iltaisin Jussin työpäivän jälkeen. Pysähdyspaikkoja suunnittelimme ensisijaisesti sähkön saatavuuden ja 4G-peiton mukaan, jotta etätyöt varmasti onnistuisivat. Mukana oli myös sähköpattereita, jotta me kaikki, eritoten vauva, tarkenisimme.

Näillä reunaehdoilla matkan pituus pysyikin aika maltillisena. Aluksi purjehdimme Lähteelään, josta etenimme Elisaareen. Elisaaresta siirryimme viereiseen Barösundin vierasvenesatamaan täyttämään vesivarannot ja ruokakaapit.

Suunnittelemastamme Jussarön käynnistä jouduimme luopumaan, koska syysmyräköiden tulo olisi helposti pakottanut pidentämään reissua viikolla. Niinpä päätimme mieluummin palata lähemmäs kotia säiltä suojaan. Barösundista siirryimme upeassa syysillassa takaisin Lähteelään, jossa viivyimme pari yötä, pidellen tulevan myräkän ensirintamia. Lähteelästä liidimme Lauttasaareen hieman turhankin navakan sivumyötäisen siivittämänä. Vauhtia oli parhaimmillaan 8,8 solmua pelkällä puolikkaalla keulapurjeella!

Syyspurjehduksen kahdeksan oppia

1. Etätyö onnistuu veneessä. Aikaisemmin purjehdus on ollut lomailua, mutta nyt Jussi teki kuulokkeet päässä töitä, kun minä huolehdin vauvasta. Jussin mukaan nettiyhteydet toimivat yhtä hyvin kuin kotona.

Veneen sisätilat toki ovat ahtaat, ja hupaisiakin tilanteita tuli eteen, kun Viivi päätti hermostua, tai vain avata ääntään (”Höööö! Bababababa!”) juuri kun Jussi veti workshoppia etänä. 

Hän työskenteli salongin pöydän toisella puolen, kun minä hengailin vauvan kanssa toisella puolella. Vietimme aikaa jatkuvasti nokikkain, mutta omaa tilaa sai esimerkiksi päiväkävelyllä vauvan kanssa. Ja kun Jussi tarvitsi enemmän työrauhaa, hän kömpi perähyttiin. Molempien työskentelystä ei kylläkään olisi tullut nyt mitään, sillä vauva vaati niin paljon huomiota. 

2. Vauva nukkui veneessä paremmin kuin maissa. Pitkän, hyvinnukutun kauden jälkeen hän oli juuri alkanut huonouniseksi, eli heräilemään pari kertaa yössä. Veneessä yöunet kuitenkin rauhoittuivat ainakin hetkeksi. Arvelen, että uusi, virikkeellinen ympäristö ja äänimaailma auttoivat. Päivällä hänellä oli paljon mukavan uuvuttavaa ihmeteltävää, ja yöllä veden liplatus, vesipumpun hurina, jääkaapin huokailu, lattian narina, vessan pumppaus ja muut veneen äänet muodostivat äänimaton, jossa hän näköjään nukkui ihan mukavasti. Keinutuskin saattoi auttaa.

Unilla perähytissä.

Tosin nyt tiedän tasan tarkkaan, mikä kohta lattiasta ei narise, ja miten kauan vettä voi valuttaa ilman, että pumppu hurahtaa käyntiin.

Eräänkin tuulisen yön ajan veneen perään osui kovia aaltoja rytmikkäästi paukkuen. Olimme varmoja, ettei perähytissä yönsä viettävä vauva nukkuisi yhtään. Mutta päinvastoin, hän simahti aikaisin ja avasi silmänsä vasta aamulla. 

3. Ilta- ja yöpurjehdus on aina elämys. Niin nytkin. Paluumatka Barösundista Lähteelään kesti viitisen tuntia, ja olimme perillä vasta 22 maissa. Saimme todistaa auringonlaskun koko kaaren aina valoisasta syysillasta autereiseen tyveneen ja viimein punaisen pallon leiskuvaan katoamiseen horisonttiin. Sitten nousikin upea, vaaleanpunainen kuu, jonka siltaa kuljimme tyynessä meressä.

Upea auringonlasku.
Yön kulkijat.

4. Lähipurjehdus on ihan ookoo. (Rehellisyyden nimissä vain ”ihan ok”, koska täytyyhän se myöntää, että pohjimmiltani tahtoisin pidemmälle reissulle.) Olemme aina hinkuneet mahdollisimman kauas, mutta purjehdus- ja vene-elämämoodiin pääsi tälläkin reissulla.

Sain mitä halusin, vaunulenkkeilyä Elisaaren polveilevissa maisemissa, tunnelmoida syksyisiä hiekkateitä, lammashakoja ja korkeiden rantakallioiden suojissa kelluvia joutsenparvia. Reissu ei onneksi mennyt kokonaan moottorilla ajeluksi, vaan pääosin etenimme purjeilla. Sekin toi tähän purjehdusreissuun, no, purjehtimisen makua. 😀

Lenkillä autiossa Elisaaressa. Vain me ja hirvikärpäset.

5. Syksy on paras aika purjehtia Suomessa. Satamat ammottavat tyhjyyttään, ja jos sattuu olemaan epäsosiaalisuuteen taipuvainen luonne, kuten allekirjoittanut, sitä riemuitsee omasta rauhasta. Ja jos lempivuodenaika vielä sattuu olemaan syksy, niin mikäs on ollessa. Aurinkoiset, kirpeät päivät, upeat auringonlaskut, merituulessa tuntuva syksyinen vire, veneen kanteen kodikkaasti ropiseva sade… 

6. Kova tuuli ja korkea aallokko on vauvan kanssa vähän turhan jännittävä olosuhde. Tämä tuli (taas) todistetuksi paluumatkalla, kun tulimme iltaa myöten kotiin Lähteelästä. Kyllähän sitä kaksi tai kolme aikuista hallitsee kovatkin kelit, sehän vain tuntuu siltä itseltään, Purjehdukselta. Siltä että nyt mennään eikä meinata. 

Mutta sitten kun salongin lattialla turvaistuimessa istuu yksi hädin tuskin ryömimään kykenevä, täysin aikuisten huolenpidosta riippuvainen pieni olento, sitä miettii kaksi kertaa, pitäisikö sittenkin jäädä pitämään kelejä satamaan. 

Äitiyshormonit: olen pikkuisen ajatellut niiden vaikutuksen olevan liioiteltu, mutta nykyisin silmieni eteen maalautuu uusissa tilanteissa kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Kuten nyt tällä reissulla muun muassa ohjauksen menettäminen, maston katkeaminen, moottorin sakkaaminen, tulipalo, karille ajo, veneen uppoaminen. Odotan vain, että lapsi kasvaa, ja mielikuvitukseni rauhoittuu. Tiedostan, että näin tuskin tapahtuu.

7. Ei kannata pitää kiinni keulapurjeen köysistä, päästää (vahingossa) yksiön kokoista purjetta avautumaan ja ajatella, että pystyy vielä pitelemään köysiä. Ei nimittäin pysty. Pahimmassa tapauksessa lentää laidan yli, lievemmässä saa käsiinsä palovammat. Tämän koin Lähteelässä menomatkalla, kun koetimme säätää huonosti rullautunutta keulapurjetta uudelleen rullalle. Tietysti tuuli tarttui siihen, jonka seurauksena putosin istumaan veneen kannelle purjeen höykytettäväksi, kunnes Jussi rullasi sen sisään melkoisella vaivalla.

– Kaisu

(8. Perhepurjehduksessa paino on sanalla perhe. Vene-elämä pienen vauvan kanssa voi tuoda rajoitteita itse purjehdukseen ja ahtaat tilat luovat omat haasteensa. Siitä huolimatta, tai sen takia, yhdessäolo on kokonaan toisella tasolla kuin normiarjessa. Koko ajan ollaan lähellä toisiamme, jolloin läheisyys luo läheisyyttä. Tuntuu, että vauva kokee olonsa turvalliseksi ja on onnellinen kun olemme koko ajan lähellä. Tuo tunne on molemminpuolinen. – Jussi)

Perhepurjehtijat.

2 kommenttia artikkeliin “Syyspurjehdus: etätöitä ja vauva-arkea veneessä

  1. Tuo vauva-arki purjeveneessä kuulostaa kovin tutulta, kuten myös kontrasti sitä edeltävään lapsettomaan aikaan. Kirjoitin aikanaan omaan blogiimme jutun (http://www.rantojenmies.com/2015/04/10/perheveneilyn-alkeet/) vähän samoista asioista. Tuosta ajasta kannattaa nauttia, koska lasten kasvaessa perhepurjehdus muuttaa luonnettaan joka kesä – hyvässä ja pahassa. Nautinnollisia syyspurjehduksia!

    1. Kiitos! Ja samoin sinne! Vaikka ainakin meillä taitaa kyllä purjehduskausi loppua eiliseen purjeiden tuuletukseen…

      Tutulta kuulosti myös nuo sun jutut! 😄 Todennäköisesti tulee Puksut ja muut käyttöön meilläkin tulevina kesinä! 😊

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.